|
Olympiahurmos valtaa Aulangon. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Hämeenlinnassa paloi olympiatuli ja Aulanko toimi kisakylänä. Olemme tuotteistaneet sen asiakkaiden iloksi. Palvelukokonaisuuden nimi on Aulanko Olympiakisakylä 1952. Se on suunnattu sekä yksittäis- että ryhmämatkailijoille ja on voimassa ympäri vuoden. Tarjolla on kulttuuria, viihtymistä, leikkimielisiä liikuntatapahtumia olympiahengessä sekä kulinaristisia elämyksiä. Tarjontaa tulee kesällä täydentämään Olympiaristeilyt Suomen Hopealinjan risteilijällä, joka juhlii 60-vuotissyntymäpäiviään. Aulanko Olympiakisakylä 1952 teemapalvelut ovat kulttuuri-, aktiivi- ja hemmotteluohjelmat.
KulttuuriAulangon tarina sitoo teeman palvelukokonaisuudet yhteen. Opastettuja kierroksia tai vaikkapa pelkät kisakylän tarinat voi tilata kaikkien teemapalvelun yhteyteen. Miltä maistuukaan illallinen, iltapäiväkahvit tai viisiottelun leikkimieliset kisat, kun tunnelmaa nostatetaan kisakylän tarinoilla? Meksikolaisten voi jopa kuvitella astelevan paikalle kirkkaanpunaisissa edustusasuissaan. Opastuksia voi tilata haluamaansa paikkaan, oman aikataulun mukaan. Ne ovat voimassa ympäri vuoden.
Kulttuuri Aulanko – opastukset Aulangolle tehtiin harjoittelupaikat kaikille viisiottelun lajeille. Keskelle kisakylää rakennettiin kolme miekkailurataa, metsään merkittiin neljä kilometriä pitkä maastojuoksurata. Kertoman mukaan yhdysvaltalaisille urheilijoille sauna ja vihta olivat uutta. Hämeenlinnan kisojen päättäjäistansseihin he olivat varanneet itselleen ämpärin ja vihdan, kulkivat illalla yhdentoista tienoilla huoneesta toiseen ja huiskivat vihdoilla vettä muiden päälle. Opastettavat kierrokset Aulangon kisakylän elämään, harjoittelupaikoille, tunnelmaan. Voimassa tilauksesta ympärivuoden. Kisakyläopastukseen on yhdistettävissä opastus Olympiakisapaikkaan Ahvenistolle. Teemaopastushinta olympiasta: yksi tunti 90 € ja kaksi tuntia 110 €.
Olympiahurmos musiikkia & visailua Näyttelijä, kitaristi, trubaduuri Juha Haanperä johdattelee taattuun tyyliinsä olympiavuoden -52, Aulangon olympiakisakylän ja Hämeenlinnan kisapaikkojen tuntumaan virtuoosisen musisoinnin ja verbaliikan lisäksi interaktiivisen visailun muodossa - visailun, jossa ei tule hiki muuta kuin henkisesti! Esitys voisi olla joko ennen illallista tai jälkiruoan jälkeen. Hinta 850€, alv 0 %.
AktiiviAulangon palvelutuotteet ryhmille Olympiatulien sytytys, tiimikisailu, olympiaseppeleiden ja palkintojen jakaminen. Sitä voi olla leikkimieliset olympiakisailut. Kisakylän tunnelmissa lataat akkujasi ja virittäydyt liikunnallisiin olympiatunnelmiin aidoilla harjoittelumaastoilla. Kisakylän olympialaisohjelmat ovat voimassa ympärivuoden ryhmille. Ohjelman päätteeksi nautitaan kylpylän hemmottelevista nykyaikaisista saunoista tai pikkuruisen aidon olympiasaunan retrotunnelmista. Olympiaohjelmat tarjoavat Teille 4event Aulanko tai Lasten Liikunnan Tuki.
Nykyaikainen 5-ottelu Nykyaikaisen 5-ottelun esittely Nykyaikainen viisiottelu on herrasmieslaji, joka tuo olympialaisiin tuulahduksen menneiden vuosisatojen henkeä. Viisiottelun lajit ovat pistooliammunta, miekkailu, uinti, esteratsastus ja maastojuoksu. Nykyaikaisten olympialaisten isä, ranskalainen paroni Pierre de Coubertin, kehitti viisiottelun henkisen ja fyysisen kestävyyden äärimmäiseksi koitokseksi. De Coubertin valitsi sellaiset lajit, jotka vastasivat aikakauden sotilailta vaadittavia taitoja. Paronin ajatuksena oli, että sotilaat kohtaisivat toisensa olympialaisissa taistelukentän sijaan.Lähde; Suomen Nykyaikaisen 5-ottelun Liitto
Ulkoilumajan pentathlon, hauska joukkuekilpailu ryhmille, voimassa ympäri vuoden Ammunta: mistäs sitä pyssyjä tähän hätään, otetaan avuksi Ruåtsin armejan tarkkuuspyssyt. Miekkailu: eihän kukaan niissä tiukoissa trikoissa steppaa, pannaan turnajaiset pystyyn. Uinti: vesi on märkää ja talvella kylmää, tämän hoidamme niin ettemme kastu. Esteratsastus: ootteko koskaan nähneet oikeaa hevosta - ne ovat valtavia. Laukkaa voi muutenkin. Maastojuoksu: maastoa meiltä löytyy, löytyykö teiltä kuntoa? No sehän nähdään. Leikkimielinen ryhmäkilpailu toteutetaan Aulangon Ulkoilumajan lähimaastossa. Ryhmät kilpailevat keskenään. Lopuksi palkitaan parhaat Olympia-hengen mukaisesti. Kesto n. 90 min. Säänmukainen vaatetus ja liikuntaan sopivat jalkineet. Voidaan toteuttaa myös sovellettuna. Voimassa ympärivuoden. Ryhmäkoko: Ryhmän minimi 10 hlö - maksimi 30 hlöä Suuremmat ryhmät sovittavissa. Hinta 12 € / hlö, tilavuokrauksen yhteydessä. Hinta sisältää liikunnan suunnittelun & ohjauksen, tarvittavat välineet, palkinnot. Ohjelman toteuttaa Aulangon Ulkoilumajalla Lasten Liikunnan tuki
4event talviolympialaiset Aulangolla Eihän talvi ole mitään ilman porukan omia olympialaisia! 4event talviolympialaiset ovat täynnä talven ja liikunnan riemua. Leimaa koko porukan kisapassit ja valmistaudu talven hauskimpaan ohjelmaan! Aulangon puistoon rakennetulla Olympia-areenalla tunnelman takaavat pelialueelle pystytetty teltta, liehuvat viirit, taustalla soiva musiikki, valaistut toimintapisteet, lämmin juoma sekä ulkotulet ja tietysti iloiset ohjaajat. Ohjelma alkaa olympiatulen sytytyksellä ja sen jälkeen kisaillaan pienjoukkueissa ja paras joukkue palkitaan olympiaseppeleillä. Olympialajeina alppicurling, puuteripallo, sokkosuunnistus sekä lumikolmiottelu (ampumatandemhiihto, lumikenkäviesti ja pulkkahiihto). Olympialaisten kesto n. 1,5 tuntia Hinta 45 € / henkilö, minimi 20 henkilöä
4event kesäolympialaiset Aulangolla Eihän kesä ole mitään ilman porukan omia olympialaisia! 4event olympialaiset ovat täynnä kesäistä liikunnan riemua. Leimaa koko porukan kisapassit ja valmistaudu kesän hauskimpaan ohjelmaan! Aulangon puistoon rakennetulla Olympia-areenalla tunnelman takaavat pelialueelle pystytetty teltta, liehuvat viirit, taustalla soiva musiikki, valaistut toimintapisteet, lämmin juoma sekä ulkotulet ja tietysti iloiset ohjaajat. Ohjelma alkaa olympiatulen sytytyksellä ja sen jälkeen kisaillaan pienjoukkueissa ja paras joukkue palkitaan olympiaseppeleillä. Olympialajeina puistogolf, jousiammunta, hauska 5-ottelu, Olympialaisten kesto n. 1,5 tuntia Hinta 45 € / henkilö, minimi 20 henkilöä
4event sisäolympialaiset 4event areenalla - Liikunnan linnanmäellä, toteutettavat sisäolympialaiset ovat takuuvarma valinta säällä kuin säällä ja porukalle kuin porukalle. Olympialaisissa kisaillaan suosituissa joskin hieman sovelletuissa olympialajeissa upealla areenalla. Käytössänne ovat lajien parhaat välineet sekä ammattilaisten lajiopastus. Olympialaiset tarjoavat hauskaa yhdessäoloa, mielenkiintoisia lajikokeiluita ja innostavia kokemuksia. Lajit vaativat tarkan käden lisäksi myös taktista pelisilmää. Kisalajeina jousiammunta, sisägolf ja tasapaino 3-ottelu. Olympialaisten kesto n. 1 tunti Hinta 35 € / henkilö, minimi 10 henkilöä
Ratsastus oli yksi viisiottelun olympialaji. Aulangolla sijaitsivat harjoittelumaastot. ja maneesit. Nostalgisia ratsastusohjelmia on tarjolla pienryhmille sekä harrastuksen aloittaville että harrastajille. Jopa keppihevosradallakin voi kokea tunnelman. Valittavananne on esimerkiksi ratsastusretki, aloittelijoiden ABC tai tunti. Harjoittelumaastoja ja maisemia voi ihastella hevoskärryjen tai – reen kyydistä, kuten kisakylän vieraat aikanaan.
Ratsastusretki Aulangolla 2012 Vuoden 1952 olympiasuoritukseensa valmistautuneet viisottelijat – kuten chileläiset, japanilaiset, USA:laiset ja neuvostoliittolaiset - harjoittelivat ratsastusta Aulangon silmiä hivelevissä maisemissa. Nyt Sinulla ystävinesi on mahdollisuus ratsastaa samassa miljöössä! Ratsastaen luonto avautuu aivan uudesta näkökulmasta - matka joutuu ja mieli lepää! Ryhmäkoko: 1-12 henkeä Hinta: 50 euroa kahdestaan opettajan kanssa, ryhmässä 40 euroa Toteutuskielet: suomi ja englanti Kesto: tunti Erityisesti huomioitavaa: Pukeudu sään mukaan ratsastukseen soveltuviin vaatteisiin so. päälle joustavat housut ja saappaat tai matalakantaiset kengät. Kypärän saat lainaksi tallilta. Tule tallille noin puoli tuntia ennen retken alkua niin ehditte ratsusi kanssa tutustua toisiinne.
Ratsastuksen lyhyt oppimäärä Vuoden 1952 olympiaratsastukseen valmistautuneille annettiin 20 minuuttia aikaa tutustua ratsuunsa ennen kilpailua. Meille voit tulla kokonaiselle tehotunnille: opit varustamaan ratsun ja pääset harjoittelemaan ratsastuksen perusasioita – olet sitten vasta-alkaja tai jo lajiin tutustunut – lapsi tai aikuinen. Eikä kilpailupakkoa ole! Halukkaille ryhmille voimme kyllä järjestää myös leikkimieliset kisat.. Ryhmäkoko: 1-20 henkeä Hinta: 50 euroa kahdestaan opettajan kanssa, ryhmässä 40 euroa Toteutuskielet: suomi ja englanti Kesto: tunti Erityisesti huomioitavaa: Pukeudu sään mukaan ratsastukseen soveltuviin vaatteisiin so. päälle joustavat housut ja saappaat tai matalakantaiset kengät. Kypärän saat lainaksi tallilta. Tule tallille noin puoli tuntia ennen oppitunnin alkua niin ehditte ratsusi kanssa tutustua toisiinne.
Aulangon ratsastuskoulun ratsastustunti Vuoden 1952 olympialaisten aikaan ratsastajat olivat enimmäkseen miehiä. He olivat saaneet ratsastusoppinsa armeijassa. Nyt Aulangolla opetuksesta vastaavat Ypäjän hevosopistossa oppinsa saaneet naiset. Aloita Sinäkin uusi harrastus tai hio ratsastustaitojasi Aulangolla kylpylähotellin kupeessa. Tunnit pidetään Aulangon upeissa maisemissa rantakentällä ja ratsastushallissa tai puistometsän maastossa ratsastajien tason ja toiveiden mukaan. Ryhmäkoko: 1 - 8 henkeä Hinta: 50 euroa kahdestaan opettajan kanssa, ryhmässä 40 euroa Toteutuskielet: suomi ja englanti Kesto: tunti Erityisesti huomioitavaa: Pukeudu sään mukaan ratsastukseen soveltuviin vaatteisiin so. päälle joustavat housut ja saappaat tai matalakantaiset kengät. Kypärän saat lainaksi tallilta. Tule tallille noin puoli tuntia ennen retken alkua niin ehditte ratsusi kanssa tutustua toisiinne.
Kärry- tai rekiajelu Hevoskyyti oli perimätiedon mukaan ahkerassa käytössä myös vuoden 1952 olympialaisten aikaan - ennen kuin autot valtasivat ajotiet. Ratsastuskoululta saat vieläkin käyttöösi sekä kuljettajan että nostalgisen ajopelin! Ja upea maisema vaihtuu vuodenajan mukaan reessä tai kärryillä leppoisasti istuen! Ryhmäkoko: 1-5 henkilöä/ajopeli Hinta: pitkään ajoon 90 euroa/alkava tunti, lyhyeen ajoon sopimuksen mukaan
Herkuttele Olympia teeman ruokailulla Haltioidu vuoden 1952 ruuista. Palaa pippuripihvien, jäädykkeiden, karitsanpaistikkeiden ja hampurilaisten alkutaipaleelle. Hurmioidu kullankeltaisesta, kerroksellisesta Olympia leivosuutuudesta ja nauti vaikkapa mitalikahvit. Siitä on Aulanko Olympiakisakylän teemavuoden ruokailut leivottu.
Olympiavuoden menuja ovat loihtineet Aulangon Kievari, Kylpylähotelli Rantasipi Aulangon funkkisravintola, Hämeen Linnan ravintolat ja kesällä Suomen Hopealinjan laivaravintolat.
Aulangon Kievari, Olympiasauna ja Olympiamenu Nykyisen Aulangon Kievarin historia alkaa jo 1800-luvun alussa, jolloin rakennus tunnettiin paremmin Katajiston Kartanona. Alun perin kartano toimi ratsutilan päärakennuksena. Nykyisen muotonsa Katajiston Kartano sai vuonna 1950, jolloin pakkaspäivänä rakennuksessa oli tulipalo ja koko toinen kerros tuhoutui täysin. Toista kerrosta ei koskaan rakennettu uudelleen, koska vuonna 1952 oli Hämeenlinnassa ja Helsingissä Olympialaiset ja oli kiire saada majoitustiloja viisiottelun urheilijoille. Olympialaisten aikaan kartano toimi kisakylänä majoittumassa mm. chileläiset ja neuvostoliittolaiset urheilijat erikoisine toivomuksineen mm piikkilanka- ja lankkuaidoista ja pimennetyistä ikkunoista. Kisakylä oli köysin erotettu muusta alueesta. Neuvostoliiton joukkueella oli oma telttasauna sekä oma keittäjä ja tarjoilija. Vanajaveden rannassa oli myös kisojen ammuntapaikat ja vieläkin käytössä oleva puulämmitteinen viehättävä Olympiasauna.
Kievarin Olympiamenu tilauksesta ryhmille Neljän ruokalajien olympiaillallinen Aulangon Kievarissa. Olympiavuonna Kartanon keittiössä valmistettiin maittavia menuita siihen aikaan harvinaisimmista raaka-aineista kuten riisi ja pasta. Katseet ikkunasta saa ruokailijan vieläkin kuvittelemaan, miten monien maiden lippurivistö komisti Katajiston Kartanon päärakennuksen edustaa ja herätti kaupunkilaisissa ihastusta ja kiinnostusta. Vaihtoehtoisesti teemaan voi virittäytyä nauttimalla Olympia-teeman hampurilainen.
Olympia-lautanen, sisältää erilaisia leikkeleitä Consomme celestine (kirkas lihaliemi jossa suikaloituja creppejä) Karitsanpaistikkeita, juureksia, krokettiperunoita ja paistinkastiketta Leipäjuustoa ja lakkoja sekä ”mitalikahvi / tee ” Hinta 40€ / hlö
Aulangon Kievarin Olympiahampurilainen Jauhelihapihvi ja cheddarjuustoa, Ranskalaiset perunat ja Olympia sipulirenkaat Hinta 14,5€ / hlö Coca Cola Hinta 3€ / plo
Olympiaillallinen Rantasipi Aulangon ravintolassa
Kisajohto, kisavieraat ja monikansalliset viisiottelijat nauttivat illallisensa hotellin funkkisravintolassa. Ravintolamiljöössä voit aistia aidon olympiatunnelman nauttiessasi illallista. Hotellin ravintolaa saapui linja-autolasteittain vaaleita hämeen neitoja, toivomuksenaan päästä komeiden etelämaalaisten kisailijoiden tanssitettavaksi. Ruolailijen yhteydessä kului useita pulloja puna- ja valkoviinjä, vaikka kilpailjat olivat itsekin tuoneet mukanaan viinejä ja eksoottisia hedelmiä.
Riisien ja pastaruokien lisäksi he herkuttelivat laadukkaammista raaka-aineista valmistettuja menuja. Ne on loihdittu Olympiakisavuoden 60-vuotisjuhlan kunniaksi Teidän maisteltavaksenne.
Olympiamenu I Paahtopaistiruusuke, piparjuurikermaa, etikkapikkelsiä *** Pariloitua lohta, metsäsienikastiketta, tilliperunoita, paistokasviksia *** Olympia leivos
Hinta 48 euroa
Olympiamenu II Jääkellarilohta, sinappitillimajoneesia *** Pippuripihvi, grillitomaatti, paistetut perunat *** Puolukkajäädykettä ja liköörillä maustettua kermavaahtoa
Hinta 57 euroa Kahviannos 3,20 euroa
Aulanko – Olympiakisakylän 1952 - juhlaleivos
Rengasmainen olympiakisakylä leivos. Kullankeltainen etelän eksotiikkaa mangosta, 1950-luvun piimää, kermaa. Visuaalisena elementtinä olympiarenkaat, tuli ja aurinko. Aulangon Olympiakisakylän snack – Rukiinen Olympiakiekko lohesta tai kasviksista. Voimaa kunnollisesti suomalaisesta rukiista ….. aamukahveille, suolaiseksi välipalaksi, 5-ottelun jälkeen, retkievääksi, Tuulahdus 1950-luvulta, rukiista ruista, lähiruokatuottajien kasvis- tai lohivaihtoehto. Tilattavissa ryhmille ympäri vuoden.
Olympialaiset Hämeenlinnassa 2012 – 60-vuotisjuhla
Hämeen keskiaikainen linna Olympialaisten teemalounaat. Lounaisiin on etsitty raaka-aineita kultaiselta 1950-luvulta. Koe olympialaisten tunnelma, poikkea kesällä ennen lounasta Tykistömuseon Olympia-valokuvanäyttelyssä. Siellä virittäydyt kisatoimiston tunnelmaan. Olympialaisten aikaan linna toimi vankilana. Silloin kisavierailla oli mahdollisuus ihailla komean tiilirakennuksen silhuettia.
Menu I Savustettua lohta ja munakokkelia Stroganoffin pihviä Hedelmäsalaattia
Menu II Pinaattikeittoa Paistettua kuhaa, sekavihanneksia ja voisulaa Hillomunakasta
Lounaan hinta 25,00 euroa/henkilö
Toteutuamme Sinulle valmiin Olympiaohjelman, kokouksen, vapaa-ajanretken tai virkistyspäivillenne.
Varaukset ja tiedustelut: Hämeen Matkailu Oy Talaskuja 3 13200 Hämeenlinna puh. 010 6172 300
Kesällä KulttuuriAulangon risteilyt Olympiailtaristeilyt18.7., 21.7., 25.7. & 28.7.2012Kesällä 2012 tulee kuluneeksi 60-v. siitä kun Suomessa oli Olympialaiset ja samalla m/s Aulanko juhlii 60-vuotista taivaltaan Vanajavedellä ja Pyhäjärvellä. Olympiareitillä purjehtii nyt Hopealinjan lippulaiva m/s Silver Moon. Vuoden 1952 olympiaristeilyillä risteiltiin Hattulaan asti ja tarjolla oli illallinen laivalla. Lähtö on klo 19.00 Hämeenlinnan satamasta. Risteily jatkaa matkaa Aulangon ohi aina Hattulaan. Historiallinen laivaretki Olympiareitillä vietetään nauttien maittavasta seisovan pöydän illallisesta ja samalla historiallisia maisemia ihaillen.
Laivalla myös ohjelmaa: 18.7. Haitaristi Sami Majamäki 21.7 Trubaduuri Aki Koo 25.7 Haitaristi Sami Majamäki 28.7 Trubaduuri Jesse Alanen
Aikataulu: klo 19.00-21.00 (lähtö- ja paluupaikkana Hämeenlinnan satama, laivan kyytiin voi nousta myös Aulangon laiturista klo 19.15) Hinnat: 21,00€ tai 37,00€ / aik* 10,50€ tai 18,50€/ lapsi* *sis. illallinen
Olympiaristeily Lepaalle 6.6. - 11.8.2012 ryhmille, keskiviikko-lauantai (muina aikoina sopimuksen mukaan) Kesällä 2012 tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä kun Suomessa oli Olympialaiset ja samalla m/s Aulanko juhlii 60-vuotista taivaltaan Vanajavedellä ja Pyhäjärvellä. Olympiareitillä purjehtii nyt Hopealinjan lippulaiva m/s Silver Moon. Reitti kulkee myös nykyisin ns. Olympiareitin kautta keskiviikosta lauantaihin. Lisäksi tehdään teema- ja illallisristeilyjä. Tutustu vuoden 1952 olympiareittiin. Lähtö klo 11.30 parhaaseen lounasaikaan Hämeenlinnan satamasta. Olympiareitti jatkaa matkaa Aulangon ohi aina Hattulasta Lepaalle. Kesäinen laivaretki Olympiareitillä Lepaan viinitilalle vietetään nauttien maittavasta seisovan pöydän lounaasta ja samalla historiallisia maisemia ihaillen. Kesällä 1952 lanseerattiin Olympialaisten kunniaksi mm. seuraavat ”uudet tuotteet” Coca-Cola 3€/0,5l, Gin Long Drink 5,80€ eli lonkero ja hampurilainen 6,0€. Nämä tuotteet tulevat olemaan esillä myös kesällä 2012 m/s Silver Moon aluksella Olympiahengessä.Perillä Lepaalla klo 12.45 opastettu puutarha- ja historiakierros Lepaan kartanoalueella (www.lepaa.hamk.fi). Kierroksen jälkeen kävellään tai kuljetaan ryhmän omalla bussilla Lepaan viinitilalle, jossa viinitilan esittely ja viinien maistatus (1 likööri ja 2 viiniä), ostosmahdollisuus viini- ja puutarhamyymälässä sekä mahdollisuus tutustua Lepaan puutarhamuseoon. Lepaalle kannattaa varata aikaa 2-3 tuntia. Laiva lähtee paluumatkalle Lepaalta klo 16.20 ja saapuu Hämeenlinnaan klo 17.45. Hinnat: Risteily meno-paluu, lounas laivalla ja Lepaan palvelut: ► ryhmille 76 €/hlö ► eläkeläisryhmille 69 €/hlö Tietoa Lepaan palveluista puh. 044 046 5238
Olympiaristeily Lepaalle 6.6. - 11.8.2012 yksittäisille asiakkaille 51 € / hlö Kesällä 2012 tulee kuluneeksi 60-v. siitä kun Suomessa oli Olympialaiset ja samalla m/s Aulanko juhlii 60-vuotista taivaltaan Vanajavedellä ja Pyhäjärvellä Olympiareitillä purjehtii nyt Hopealinjan lippulaiva m/s Silver Moon. Reitti kulkee myös nykyisin ns. Olympiareitin kautta keskiviikosta lauantaihin. Lisäksi tehdään teema- ja illallisristeilyjä. Tutustu vuoden 1952 olympiareittiin. Lähtö klo 11.30 parhaaseen lounasaikaan Hämeenlinnan satamasta. Olympiareitti jatkaa matkaa Aulangon ohi aina Hattulasta Lepaalle ja takaisin. Laiva lähtee paluumatkalle Lepaalta klo 16.20 ja saapuu Hämeenlinnaan klo 17.45.
Kesällä 1952 lanseerattiin Olympialaisten kunniaksi mm. seuraavat ”uudet tuotteet” Coca-Cola 3€/0,5l, Gin Long Drink 5,80€ eli lonkero ja hampurilainen 6,0€. Nämä tuotteet tulevat olemaan esillä myös kesällä 2012 m/s Silver Moon aluksella Olympiahengessä. Yksittäisille 51 € /hlö Hinta sisältää edestakaisen risteilyn Hämeenlinnasta-Aulako-Lepaa-Aulanko-Hämenlinna ja olympiareittiselostuksen nauhalta.
Lipunmyynti ja tiedustelut Hämeenlinnan matkailuneuvonta, Hämeen Matkailu Oy Keinusaarentie 6, 13100 Hämeenlinna puh. 010 617 2340,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
www.hame.fi/hopealinja Avoinna ma-pe 9–16.30
|